Leuku rakensi Pirkkalaan

Puurakenteinen omakotitalo rakennettiin vanhan maatilan ympäristöön. Erikoisuutena talossa on varaava takka, puuhella ja puukiuas.

Suvun maille uusi talo

Lähtökohtana projektille oli tontti ja siellä oleva vanha omakotitalo, joka kuitenkin oli sen verran huonokuntoinen, että Leuku päätti rakentaa sen viereen kokonaan uuden talon. Päätös rakennuttaa, ei rakentaa itse, oli Leukulle selkeä jo alussa.

TD-Talot: Leuku rakensi Pirkkalaan

Taloprojekti alkoi tiedonhaulla ja mahdollisuuksien vertailulla. Tietoa haettiin netistä, erityisesti raksablogeista, ja taloesittelyitä kierrettiin ja talokuvastoja selattiin. Myös Asta-messut olivat sopivasti lähellä. Kantavana ajatuksena oli kysymys: Mikä on paras ratkaisu meidän tarpeisiin?

Kun talokirja oli tilattu, soi puhelin usein melkoisen nopeasti talotehtaan toimesta. TD-Talojen kanssa Leukut kokivat pystyvänsä keskustelemaan rauhassa, ilman liiallista myyntipainetta tehdä päätös nopeasti. Toisaalta kaikki isot tehtaat eivät edes tarjonneet pyydettyä talonrakennusta, joten ketterän toimijan aktiivinen, palveleva asenne sai Leukulta plussaa. Oli hyvä päästä tapaamaan kasvokkain ja tutustua heihin, jotka talon todella rakentavat.

Asiakkaiden antama suosittelu on aina eduksi

Laajan tiedonhaun mukana kertyi tietoa isoista ja pienistä talopakettitoimijoista, rakentajista ja alihankintamahdollisuuksista. Kun työkaveri suositteli ottamaan yhteyttä TD-Talojen Petriin, oli vinkillä painoarvoa ja ensimmäinen tapaaminen oli helppo sopia. Tutun antamien tietojen perusteella TD-Talot tuntui luotettavalta ja kokeneelta osaajaporukalta. Ystävät ja tutut tulivat apuun myös myöhemmässä vaiheessa, kun oli aika vertailla saatuja tarjouksia. Tarjouksien vertailu on vaikeaa, Leukun mukaan joissain paikoin jopa mahdottoman tuntuista amatöörille. Taloprojektissa ostajan pitää osata vertailla, mitä milläkin rahalla saa.

Leukun tekemässä vertailussa TD-Talot pärjäsi talopaketin toimitussisällöllään, joka oli kaikista tarjoajista laajin. Myös hinta oli kohdillaan ja palvelupaketin helppous oli myös Leukulle tärkeä kriteeri. Kilpailutuksen aikana paljastui myös, että useamman tulisijan rakentaminen samaan omakotitaloon oli monelle isolle talopakettitoimijalle ongelma. Tässä projektissa yksi haasteellisimpia hetkiä oli haja-asutusalueelle tarvittavan suunnittelutarveratkaisun hakeminen ja myönteisen päätöksen saaminen Pirkkalan kunnalta.

TD-Talot: Leuku rakensi Pirkkalaan. Kuvassa makuuhuone.

Avaimet käteen -omakotitalo

TD-Talojen projektinhallinnan avulla omakotitalon rakennuttajalla ei itsellään tarvitse olla aikaa tai osaamista talonrakennusprojektiin. Leukun valitsemassa avaimet käteen -paketissa heillä oli koko ajan tieto siitä, ketkä alihankkijat työmaalla toimivat ja mikä rakennusvaihe on menossa. TD-Talot huolehtii työmaalla myös tavaran ottamisesta vastaan ja saapuvien toimitusten tarkistamisesta. Asiakas voi vaikka asua kauempanakin rakennusprojektin ajan. Useinhan talopaketeissa rakennuttaja joutuu itse saapumaan tontille kuormia kuittaamaan. Leukun projektissa asiakkaan puolesta hoidettiin myös pienet muutokset kiintokalusteissa kuten keittiösaarekkeessa. TD-Talot hoitivat yhteydet suoraan toimittajaan.

Kokemuksia TD-Taloista
Leukun kertomana

”Olemme olleet todella tyytyväisiä. Kaikki hoitui. Lähtökohta oli meille haastava, sillä talonrakentamisesta ei ollut kokemusta tai tietotaitoa. Keskustelukumppanina TD-Talot oli aina tavoitettavissa ja sieltä sai vastauksia nopeasti. Kysyttävää ja ihmeteltävää meillä riittikin, mutta TD-talot pysyi kärsivällisenä. Sitä saimme, mitä tilattiin. Muutamia muutoksia halusimme projektin aikana tehdä. Projekti tuntui edistyvän joka päivä. Paras päivä oli muutto uuteen kotiin syyskuussa, vaikka sopimuksen mukaan talon piti valmistua vasta marraskuussa!”

Leukun vinkit omakotitalon rakennuttajalle

  • Kerää tietoa ja mieti juuri sitä, mitä te tarvitsette.
  • Tunne porukka, joka rakentaa talosi. Pelkkä myyjään tutustuminen ei vielä kerro kaikkea.
  • Rakennusaikana olisi hyvä saada kontakti suoraan raksalle tekijöihin
  • Tiedä, kuka on vastuussa ja kuka tontillasi on ja rakentaa