Kuusimäenkatu 30, Takahuhti

Keväällä 2018 aloitettiin ison, noin 1000 m² lastenkodin rakentaminen Tampereen Takahuhtiin.

Perustukset tehdään Lammin valuharkoilla Tampereella. Rakennus 2:een tehdään lämpöharkoilla ykköskerros ja kakkoskerros pitkästä tavarasta paikanpäällä. Rakennus 1 tehdään yksitasoisena pitkästätavarasta paikanpäällä. Kaunis ja kuuma kesä mahdollistikin työn etenemisen hyvin aikataulussaan: Lattiaeristeet ja raudoitusverkot asennettiin heinäkuun alussa ja seuraavaksi putkimiehet pääsivät asentamaan lattialämmitysputkistoa. Samaan aikaan tontilla porattiin lämpökaivoja 4 kpl syvyydeltään noin 250 m.

TD-Talot rakensi vuonna 2018-2019 lastenkodin Tampereen Takahuhtiin.

Rakentamisen kannalta projektissa on erityistä rakentaminen nimenomaan pitkästä tavarasta. Näin voidaan toteuttaa arkkitehdin suunnitelmat yksityiskohdat asiakkaan ja tulevien asukkaiden toiveita kuunnellen, jokaisella asumisneliöllä. Vesikatto rakennettiin kokonaan maassa ja kattotuolit nostettiin nosturilla paikoilleen elokuussa 2018. Valmista on suunnitellusti kesällä 2019.

Rakennettava uudiskohde on osa Sospro Oyn Takahuhdin perhekeskusta. Sospron sijaishuollon palveluihin kuuluvat lasten ja nuorten kriisisijoitukset sekä määräaikaiset ja pitkäaikaiset kuntoutumisjaksot. Sospron sijaishuollon tehtävänä on luoda turvallinen, kasvua ja kehitystä tukeva asuin- ja toimintaympäristö ajaksi, jolloin lapsen tai nuoren tai hänen perheensä voimavarat eivät yksin riitä.

TD-taloilla oli kunnia olla mukana toteuttamassa lapsille hyvää, turvallista ja toimivaa asuinympäristöä!